Business College Helsinki

Kaikki pielessä ammatillisessa koulutuksessa – vai onko sittenkään?

Ammatillinen koulutus uudistuu. Muutos on mittava, ja huolenaiheita riittää. Etenkin, kun samaan aikaan oppilaitokset ovat myös suurten rahoitusleikkausten kohteena.

Myllerryksen vuoksi myös media on kiinnostunut ammatillisesta koulutuksesta. Valitettavasti luotu kuva on varsin yksipuolinen ja keskittyy enimmäkseen yksittäisiin epäonnistumisiin. Väitteet siitä, että ammatillisessa koulutuksessa ei tarvitse osata mitään tai että opiskelijat jätetään oman onnensa nojaan, eivät pidä paikkaansa.

Koulutusvalintoja tekevien nuorten, aikuisten ja ammatillista osaamista tarvitsevien yritysten kannalta on tärkeää tuoda esiin muitakin näkökulmia.

Yritykset ja elinkeinoelämä ovat osallistuneet pitkäjänteisesti ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, muun muassa osaamisen arviointiin, tutkintojen keittämiseen ja ammatillisen koulutuksen uudistamiseen. Amisbarometrin (2016) mukaan taas 80 prosenttia opiskelijoista pitää opiskelusta ammatillisessa oppilaitoksessa ja 75 prosenttia pitää opetusta enimmäkseen hyvänä. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevilla oli myös selkeä suunnitelma työelämän suhteen, ja opiskelijat uskoivat voivansa vaikuttaa omaan työllistymiseensä. Lisäksi suomalaiset nuoret ovat vuodesta toiseen kärkisijoilla kansainvälisissä ammattitaitokisoissa.

Ammatillisen koulutuksen ongelmia ei pidä sivuuttaa, mutta julkisessa keskustelussa on myös muistettava, että oppilaitokset kehittävät jatkuvasti ratkaisuja. Esimerkkinä voidaan mainita erilaiset toimintamallit, joiden avulla enemmän tukea tarvitsevat opiskelijat valmistuvat ja työllistyvät. Lisäksi monessa oppilaitoksessa valmistautuminen uudistukseen on jo pitkällä ja asiakaslähtöinen ja osaamisperustainen toiminta arkipäivää. Opiskelijalle se tarkoittaa muun muassa mahdollisuutta suorittaa tutkinto itselle sopivaan tahtiin. Tiivis yhteistyö työelämän kanssa taas ilmenee esimerkiksi erilaisina oppimisympäristöinä.

Keskustelussa on jäänyt sivuraiteille myös se tosiasia, että kaksi kolmasosaa ammatillisen koulutuksen opiskelijoista on aikuisia. Joka vuosi kymmenet tuhannet työntekijät, työttömät ja yrittäjät pitävät yllä osaamistaan koulutuksen avulla. Kansainvälisestikin ainutlaatuista on yrittäjien mahdollisuus suorittaa heille suunnattuja yrittäjätutkintoja esimerkiksi yrittäjän oppisopimuskoulutuksen avulla.

Työelämä tarvitsee osaavaa työvoimaa ja opiskelijat osaamista, joka mahdollistaa työllistymisen. Ammatillisen koulutuksen laatu, arvostus ja vetovoima eivät parane sillä, että koulutusta koskevasta uutisoinnista puuttuu faktojen toinen puoli.

Sivistystyönantajat ry
Minna-Marika Lindström, johtaja
Yksityisten ammatillisten oppilaitosten liitto ry
Antti Loukola, puheenjohtaja
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Petri Lempinen, toimitusjohtaja
Suomen Yrittäjät
Veli-Matti Lamppu, johtaja
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto Sakki ry
Jasmina Khabbal, puheenjohtaja
Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry
Eini Järvi, puheenjohtaja

 

 

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi