16.03.2018 klo 11.02Suomen Liikemiesten Kauppaopisto

Futista ja fanituotteita

HJK ja HIFK järjestivät osana Palloliiton Hyvää seuraa -hanketta nuorille ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille jalkapalloturnauksen keskiviikkona 14.3.2018 HS Areenalla, jonka yhteydessä ratkaistiin myös fanituotekilpailun voittajat. Lisäksi järjestettiin ”eduskunnan kyselytunti”, jossa paikalle saapuneet kansanedustajat vastasivat nuorten kysymyksiin eduskunnan täysistunnon tauolla.

Palloliiton Hyvää seuraa-hankkeen tavoitteena on järjestää nuorille matalankynnyksen harrastefutista sekä osallistaa heitä seuratyöhön.

Meidän opiskelijamme olivat mukana järjestämässä turnausta. Meidän opiskelijamme järjestivät myös fanituotekilpailun, jossa omat opiskelijamme sekä kansainväliseen seminaariin osallistuneet saksalaiset ja hollantilaiset opiskelijat suunnittelivat fanituotteita ja –palveluita HJK:lle ja HIFK:lle. Tapahtuman ensiavusta ja järjestyksenvalvonnasta vastasivat Stadin ammattiopiston opiskelijat.

Voittajat selvillä

Hyvää seuraa –futisturnaukseen osallistuivat meidän opiskelijoidemme lisäksi kansainvälisen seminaarin joukkue, joukkueet Omniasta ja Stadin ammattopistosta. Turnauksen voiton vei Stadin ammattiopiston Haagan toimipisteen opiskelijat.

Tapahtumassa pelattiin myös fair play -matsi, jossa opiskelijoista valittu joukkue pelasi Palloliiton joukkuetta vastaan. Palloliiton joukkueessa pelasivat mm. oppilaitoksemme rehtori Antti Loukola sekä Suomen jalkapallomaajoukkueen eli Huuhtajien päävalmentaja Markku Kanerva.

Jalkapallotapahtuman järjestelyt sujuivat hektisyydestä huolimatta meidän opiskelijoilta hyvin.

Business Gateway Challenge HIFK & HJK:n fanituotesuunnittelukilpailuun otti osaa 37 opiskelijatiimiä
(yhteensä 148 opiskelijaa).

Kahdeksanhenkinen raati valitsi voittajat.

1. sija Leivänpaahdin joka paahdettaessa tekee seuran logon leivän päälle.
Jami Karila, Aaro Kervinen, Jesse Arenius, Ville Hamunen, Mahir Alam

2. sija Kahvilaite, joka saa maidon päälle muodostumaan seuran logon. Aziz Sabir Hadi, Matti Savukoski, Kasper Pokela, Kevin Talikka & Jussi Vuorio

3. sija Korut, Pandora tai Nomination-pala, jossa seuran logo tai korvakoruissa seuran logo.

Lisäksi HJK:n fanikauppa valitsi datanomiopiskelijoiden Snapchat kustomoidun filtterin voittajatyöksi. Idean olivat tuottaneet Heli Näri, Noelle Saraste, Tua Nylund ja Sara Oras. Filtterissä voi valita joukkueen (HJK tai HIFK) ja sen alta eri pelaajien skannatut kasvonpiirteet sekä esimerkiksi huiveja, torvia yms. otteluista tuttua fanitavaraa: yleisö voi ottaa itsestään kuvia esimerkiksi lempipelaajanaan tai erilaisten koristeiden kanssa. Kakkossijalle tuli Elias Lehdon, Tuomas Ylipietilän ja Oskari Linnan fanilaastarit.

Kansainväliseen seminaariimme osallistuneiden saksalaisten ja hollantilaisten opiskelijoiden sarjan voittajatyö oli seuran suklainen joulukalenteri, jossa
luukuista aukeaisi muun muassa fanitapaamisia ja fanituotteita.

Isot kiitokset tapahtuman järjestäville opiskelijoillemme, jalkapallon pelaajille sekä fanituotekilpailuun osallistuneille.

Juttuarkisto

matiketopelasu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30      
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728     
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930    
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
29      
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930     
       
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031