Business College Helsinki

Ensimmäisen vuoden datanomiopiskelija jo palkittu koodari: Niklas muutti datanomiopintojen perässä Kuopiosta Helsinkiin

Niklas Ansamaa aloitti nyt syksyllä peruskoulupohjaiset datanomiopinnot, peliohjelmoinnin taitopolulla. Hän on saanut jo julkisuutta julkaistuaan 14-vuotiaana mobiilisienikirjan. Niklas aloitti koodaamisen opettelun 12-vuotiaana Youtube-videoiden avulla.

Niklas Ansamaa

Datanomiopiskelija ja pelialan yrittäjä Niklas Ansamaa

– Huomasin kehitettävää muiden tekemissä peleissä ja luin, että pelien koodaamisella voisi saada hyvin rahaa, Niklas naurahtaa. – Tein kyllä ensimmäisenä pelin, mutta en julkaissut sitä.
Sienikirja tehtiin helpottamaan äidin metsäreissuja. Niklas sai kirjan viimeistelyyn rahoitusta ja avuksi konkarisienestäjän sienikuvat. Sienikirja sai valmistuttuaan Suomalaisen Ruokakulttuurirahaston palkinnon. Samalla mediakin kiinnostui nuoresta tekijästä.

Nykyään Sienikirjan voi ladata 5 euron hintaan. Niklas on kehittänyt lisäksi 3 peliä, jotka voi ladata ilmaiseksi. App Storesta löytyy myös nuoren miehen tekemät lukujärjestyssovellukset.

Oma yritys

Niklas muutti Kuopiosta Helsinkiin tämän koulun takia. Datanomiopinnot löytyivät netistä selaamalla: – Tuli vaikutelma, että tämä on hyvä koulu. Täällä on prioriteettina yrittäjyys ja kun itsekin olen yrittäjä, se oli tärkeää.

Vuoden 2016 alusta Niklaksella on ollut oma yritys Nitomani. – Perustin yrityksen, koska se oli tärkeää kontaktien ja rahoituksen kannalta. Isä on yrittäjä, joten hän auttoi minun yritykseni käynnistämisessä. Niklas kertoo.

Nykyään Niklas ei ehdi itse juuri pelailla, kun oma yritys vie aikaa. Itse kehittämissään peleissä hänellä ei ole tiettyä genreä. – Tykkään kokeilla erilaisia.

Ansamaan piti alun perin mennä opiskelemaan Yhdysvaltoihin, vaihto-opiskelijapaperit oli jo täytetty. Mutta kun meidän oppilaitoksemme löytyi, suunta vaihtui. Helsinkiin sopeutuminen on mennyt hyvin alkuaikojen hankaluuksien jälkeen: – Alku oli aikamoista säätöä. Pyörä hävisi ja suunnistaminen Helsingissä oli hankalaa.

Helsinki on tullut kuitenkin tutuksi Niklakselle esim. TET-jaksosta. Koska pojalla oli jo ennestään kokemusta ja näyttöä koodaamisesta, hän pääsi Roviolle TET:iin. Toisin kuin muut vastaavaa jaksoa suorittavat Niklas pääsi ihan oikeisiin töihin. – Pääsin tekemään töitä suoraan Rovion parhaan peliryhmän kanssa, Niklas kertoo.

Hyvillä valmiuksilla kohti Yhdysvaltoja

Ensivaikutelma meidän oppilaitoksestamme on ollut hyvä: – Täällä on ammattitaitoisia ihmisiä opettajina. Suurin osa opiskelijoista on motivoituneita. Uskon, että täältä valmistuu hyviä tyyppejä työelämään, Niklas summaa ensimmäisten viikkojen fiiliksiä.

Datanomikoulutukselta Niklas odottaa valmiuksia ja ammattitaitoa, kontakteja yrityksiin sekä tietoa oman yrityksen eteenpäin viemiseen.
Tällä hetkellä Niklaksella on käynnissä uusia projekteja, joista ei vielä hiiskuta. Enää häntä ei aja eteenpäin raha, vaan jalommat periaatteet – tärkein motivaattori on auttaminen: – Minulle on tärkeää auttaa ihmisiä.

Yhden lähiajan projektin Niklas kuitenkin paljastaa; hän työstää lehtori Taru Toivosen tilauksesta Urhea-opiskelijoille treenipäiväkirjasovelluksen.

Tuoreena datanomina Niklaksen haaveena on suunnata Atlantin toiselle puolen. – Tavoitteenani on toimia Yhdysvalloista, mutta pitää yritys Suomessa.

Hyvin koodaustaitojen lisäksi Niklas on musikaalinen ja urheilullinen. Piano siirtyi pojan mukana Kuopiosta Helsinkiin. Ennen kuin koodaustyö vei vapaahetket, Niklas harrasti sulkapalloa ja pöytätennistä – Helsingissä olisi tarkoitus jatkaa pöytätennistä.

Niklas Ansamaan yrityksen Nitomanin Facebook-sivut

Niklas mediassa

YLE: 14-vuotias kuopiolaispoika opetteli ohjelmoimaan Youtubesta ja teki sienioppaan älypuhelimille

Iltalehti: Sienisovelluksella suosioon ponnahtanut Niklas, 16, pyörittää nyt omaa pelifirmaa – Roviokin kiinnostui

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi