Suorita opintoja osuuskunta Arinomissa

Arinom on Suomen Liikemiesten Kauppaopiston opiskelijoiden perustama oppimisosuuskunta. Arinomin jäseninä toimivat opiskelijat hankkivat ja toteuttavat asiakasprojekteja työosuuskuntamaisesti.

Suomen Liikemiesten Kauppaopiston opiskelijat perustivat keväällä 2015 oppimisosuuskunta Arinomin. Opiskelijat ovat osuuskunnan jäseniä ja toimivat osuuskunnassa erilaisissa tehtävissä ja rooleissa. Nyt perustajajäsenet ovat valmistumassa merkonomeiksi. Kehitämme oppimisosuuskunta Arinomia tiimioppimisen periaatteella syksystä 2016 alkaen: katso jamk.fi.

Syksyllä 2016 alkavien opintojen yhteydessä opiskelijalla on mahdollisuus hakeutua oppimisosuuskuntaan ja opiskella joko koko tutkinnon tai tutkinnon osia tekemällä projekteja. Opiskelijalla on myös oikeus osallistua oppilaitoksemme tarjoamaan muuhun opetukseen.

Opiskelija voi saavuttaa oppimisosuuskunnassa osaamisia mm. liiketoimintaan, taloushallinnon perustehtäviin, asiakkuusajatteluun, esimiestyöhön, yrityksen toiminnan suunnitteluun, yrityksen toimintaan sekä markkinointiviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyen. Datanomiksi opiskeleva voi lisäksi hankkia osaamista mm. palvelutehtävissä toimimisessa ja sähköisten asiointipalveluiden toteuttamisessa.

Oppimisosuuskunnassa opiskeleminen on aktiivista toimintaa, tiimioppimista, vastuuta omasta ja toisen oppimisesta, verkostoitumista eli mahdollisuuksia! Tässä esimerkkejä, mitä ensimmäiset arinomilaiset tekivät oppiakseen; perustivat osuuskunnan, laativat liiketoimintasuunnitelman, loivat taloushallinnon ympäristön, avustivat Uskalla yrittää 2015 finaalin tuomareita, vastasivat noin 300 Gymnaestrada osallistuneen sveitsiläisten majoittamisesta ja viihtymisestä heinäkuussa 2015. Parhaillaan meneillään on koulu-/opiskeluvaateprojekti.

Mitä Arinomissa voi suorittaa? Katso opintojen sisältö »

Arinomin omat verkkosivut: arinom.fi

Lisätietoja opiskelusta osuuskunta Arinomissa
Helena Pesonen