Business College Helsinki

Zakiya opiskelee lukion jälkeen datanomiksi: Datanomiopinnot ammatillinen ponnahduslauta

Zakiya Joval, 22, aloitti viime syksynä aikuisten päiväkoulutuksessa opiskelut datanomiksi. Hän erikoistuu käytön tukeen. Hän saa tutkinnon valmiiksi yhdessä lukuvuodessa.
– Olen rakastunut peleihin ja haluaisin pelialalle niitä ohjelmoimaan. Halusin kuitenkin oppia perusteet, joten hain datanomikoulutukseen, Zakiya kertoo.
– Tää on ihan mun juttu, tykkään sikana.

Zakiya kertoo kavereidensa vähän ihmetelleen hänen valintaansa. Kuitenkin kaverit tietävät nuoren naisen peli-innostuksen ja onhan hän toiminut kavereiden omana it-tukena. – On mulla kotonakin muutama läppäri ja olen joskus rakentanut itselleni koneen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lukion jälkeen Zakiya piti reilun vuoden mittaisen välivuoden. Tänä aikana hän työskenteli Finnkinolle Tennispalatsissa. Halu mennä eteenpäin sai kuitenkin palaamaan koulun penkille: – Haluan opiskella, kun olen vielä nuori ja pystyn siihen. Ehdin myöhemmin sitten tehdä töitä ja kouluttautua lisää. Tämä opiskelu ei häiritse työntekoa, vaan voin edelleen tehdä iltavuoroja.

”Arvostan suomalaista koulujärjestelmää”

Nuori nainen on taustaltaan varsin multikulttuurinen; Zakiya on syntynyt New Yorkissa. Hänen isänsä on amerikkalais-surinamilainen ja äitinsä suomalais-kenialainen. Tytön äidinkielet ovat hollanti (jota puhutaan Surinamissa) ja suomi. Koulunkäynti on mennyt sujuvasti kaikilla kielillä. Zakiya pohti lukion jälkeen lähtemistä ulkomaille opiskelemaan. – Mutta arvostan suomalaista koulujärjestelmää, joten päätin hakea täällä opiskelemaan.

Valitessaan jatko-opintopaikkaa Zakiya mietti tarkkaan kahta seikkaa; missä hän on hyvä ja millä alalla on töitä. Hän tiesi olevansa hyvä historiassa ja tietotekniikassa. Arkeologia-ala jäi, koska siellä ei todennäköisesti ole niin hyvin töitä.

Ei tunnu opiskelulta

Zakiyan ryhmä on ensimmäinen aikuisten päiväkoulutuksen datanomiryhmä, jolla ei ole lukujärjestystä ja useita opettajia, vaan säännöllinen ”työaika” ja oma työtila sekä kaksi nimettyä valmentajaa. – Työskentelemme klo 9-15. Tämä on ollut mielenkiintoista eikä ole tuntunut opiskelulta. Meillä ei ole kauheasti opetusta, vaan otamme itse selvää. Saamme vapaasti päättää, mitä teemme, Zakiya kuvaa. Hän on tykännyt monipuolisista opinnoista: – Olen asentanut servereitä, tehnyt nettisivuja, oppinut paljon ongelmanratkaisua.

Aikuisten päiväkoulutukset datanomit työskentelevät oma helpdeskissä OnePC:ssä, jossa voi harjoitella aitoja, asiakkaiden tuomia työtehtäviä: – Meille tuodaan esim. koneita, jotka eivät käynnisty, ohjelmat eivät toimi, käyttöjärjestelmä vaatii päivitystä, kone pitää siivota viruksesta tai tyhjentää kokonaan.

Toisen vuoden tradenomiopintoihin?

Zakiya on mukana pilottiryhmässä, jonka opiskelijoilla on mahdollisuus päästä datanomiopintojen jälkeen suoraan Haaga-Helian tietojenkäsittelyn toisen vuoden tradenomiopintoihin tämän tutkinnon jälkeen. Tämä on mahdollista 10 opiskelijalle. Zakiya suorittaa 15 opintopistettä tradenomiopintoja ja osallistuu sitten haastatteluun. – Olen nyt ollut kolmena päivänä viikossa Haaga-Heliassa ainakin osan päivää ja sitten nykyisissä opinnoissani. Tarkoituksenani on sitten tradenomiopinnoissani suuntautua enemmän ohjelmointiin, kun olen nyt oppinut perusteet.

Zakiya suosittelee vahvasti datanomiopintoja lukion jälkeen: – Täältä pääset helpommin ammattielämään. Täällä näkee suunnan, mitä tehdä tulevaisuudessa. Näen tämän ammatillisena ponnahduslautana.

Tutustu aikuisten ammatilliseen perustutkintokoulutukseen

Datanomi aikuisena tai datanomi työn ohessa
Merkonomi aikuisena tai merkonomi näyttötutkintona tai oppisopimuksena

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi