Business College Helsinki

Yritysjohtamiskoulutuksesta lisää lihaksia yrittäjyyteen

Anna-Kaisa HakkarainenAnna-Kaisa Hakkarainen on loppusuoralla yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon (YJET) opinnoissa. Hän pyörittää Faktio Helsinki -nimistä yritystä, joka suunnittelee ja toteuttaa viestintää pienille ja keskisuurille yrityksille. Anna-Kaisa asuu Sveitsin Genevessä suurimman osan ajastaan, mutta tapaa asiakkaitaan sekä osallistuu opintojen lähipäiviin ja mentoritapaamisiin Helsingissä.

Mikä vei filosofian tohtorin viestintäyrittäjäksi?
– Kiinnostus alaa kohtaan. Maantiede kiehtoi aikanaan sen laaja-alaisuuden vuoksi. Sivuaineita sai valita vapaasti, joten opiskelin yliopistolla myös esimerkiksi viestintää ja markkinointia. Tutkimuspuolella rahoitus on tiukassa, minkä vuoksi en päätynyt sinne jatkamaan. Tutkijan taustasta on kuitenkin hyötyä nykyisessä työssäni; pystyn ottamaan nopeasti haltuun ison määrän aineistoa ja tekemään yhteenvetoja, Anna-Kaisa kertoo.
– Omassa yrityksessä pääsee tekemään sitä, mistä nauttii.

Yrittäjäidentiteetti vahvistunut

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto-opintoihin toi aito tarve koulutukselle.
– Vaikka minulla on monenlaista kokemusta ja koulutusta, varsinainen yrittäjyyskoulutus on puuttunut, Anna-Kaisa sanoo. – Vanhempanikin ovat yrittäjiä, joten he ovat toimineet esimerkkinä ja kannustaneet, hän lisää.

Koulutuksesta on ollut runsaasti konkreettista hyötyä.
– Oma yrittäjäidentiteetti on jäsentynyt ja vahvistunut. Tunnistan paremmin omat vahvuuteni ja tiedän, miten tuoda niitä esiin ja myydä omaa osaamistani. Olen saanut viestintäyrittäjyyteeni ikään kuin lisää lihaksia. Aiemmin arkailin vähän sanoa, että olen ammatiltani yrittäjä. Nyt kerron sen ylpeästi, Anna-Kaisa sanoo.

Koulutuksen myötä Anna-Kaisalle on täsmentynyt, mitä hän haluaa yrittäjänä tehdä. Faktio Helsinki keskittyy nyt viestintään, mutta myös aiemmin paljon työllistäneet käännöstyöt kuuluvat edelleen yrityksen palveluihin.

Kaikki koulutuksessa ei ole sujunut aivan mutkattomasti.
– Oppisopimuskoulutuksen rakenne on vähän vaikeasti jäsenneltävä. On oivallettava, miten vaiheet suoritetaan ja miten näytöt konkreettisesti toteutetaan.

Anna-Kaisan mielestä yrittäjyyskoulutukselle on todella ollut tarvetta.
– Monella kaltaisellani yrittäjäksi ryhtyvällä korkeakoulutetulla ei ole yrittäjyysosaamista, ja moni asia on tässä työssä hyvin erilaista kuin yliopistoympäristössä tai ylipäätään palkansaajana.

Hyvä mentori tukena

Anna-Kaisan mielestä tärkeitä YJET-koulutuksessa ovat myös verkostoitumismahdollisuudet toisten yrittäjien kanssa. Tämä YJET-koulutus toteutettiin yhteistyössä Naisyrittäjyyskeskuksen kanssa, joten ryhmässä oli vain naisyrittäjiä. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjä oli Omnia. Meidän oppilaitoksemme oli tietopuolisen koulutuksen sekä tutkinnon järjestäjä.

Tässä koulutuksessa mentorit olivat Naisyrittäjyyskeskuksen järjestämiä. Mentoreita tavattiin pienryhmissä. Anna-Kaisan ja ryhmän mentorin työssä on yhteneväisyyksiä, ja muutenkin yhteistyö on toiminut hyvin. Ryhmän tapaamisia oli lukukausien aikana liki kuukausittain, lähiopetusta kurssilla oli kaikkiaan kahdeksan kertaa.

Mentoriryhmässä pohdittiin ensin, mistä teemoista haluttaisiin puhua. Ryhmän jäsenet emännöivät tapaamisia vuorollaan, jolloin osallistujat pääsivät myös näkemään toistensa yrityksiä. Tapaamiskerroilla puhuttiin tarkemmin ryhmää kiinnostaneista teemoista, esimerkiksi talouden suunnittelusta ja uusasiakashankinnasta.

Työn ohessa, mutta ei vasemmalla kädellä

Opiskelu sujui yrittäjän työn ohessa ja sitä tukien. Tutkintoon liittyvänä projektityönä Anna-Kaisa teki esimerkiksi yritykselleen uudet nettisivut.

– Opiskelua ei hoideta ihan vasemmalla kädellä. Lähipäivät vaativat irrottautumista arkisesta työstä. Tämän takia on tärkeää, että sisältö ja opettajat ovat hyviä, Anna-Kaisa huomioi.

Loppuvaihe tutkintotilaisuuksineen on vaatinut paljon puuhaa. Anna-Kaisa etsi itse kaksi yrittäjää arvioimaan osaamistaan ja lisäksi hän esittelee vielä tuotoksensa kolmikantaiselle arvioijaryhmälle.

YJET kokeneemmille yrittäjille

Anna-Kaisa suosittelee alkaville yrittäjille yrittäjän ammattitutkintoa (joka käynnistyy nyt toukokuussa 2016). Myös yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnossa palataan perusasioihin. – Siinä voi kerrata vanhaa ja oppia uutta, Anna-Kaisa toteaa.
– Eniten yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnosta lienee etua niille yrittäjille, joilla on jonkin verran yrittäjyyyskokemusta ja kenties jo johdettavinaan joukko henkilöstöä.

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi