Business College Helsinki

SAKKI ry:n tuore hallituksen jäsen Roosa: – Haluan kansanedustajaksi

Vantaalainen Roosa Savolainen on ensimmäisen vuoden merkonomiopiskelija. Hän on opiskelijayhdistyksemme Collin hallituksessa. Nyt hänet on myös valittu Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto Sakki ry:n hallitukseen, sen varajäseneksi. Roosa Savolainen

Roosa haki merkonomiopintoihin, koska halusi tulevaisuudessa työskennellä talouden tai kaupan alalla. Nimenomaan meidän oppilaitokseen veti se, että äiti opiskeli meillä taloushallinnon ammattitutkintoa ja muitakin naispuolisia sukulaisia oli aiemmin tätä oppilaitosta käynyt.

Roosa on viime aikoina löytänyt finanssialan omaksi ja siksi Roosa onkin vaihtanut kaksoistutkinto-opiskelijaksi. Hän kaipasi myös enemmän haasteellisuutta opintoihin, mitä ei kokenut pelkissä merkonomiopinnoissa saavansa.

Sosiaalipolitiikka kiinnostaa

Luottamustoimet ovat Roosalle tuttuja jo aiemmin: – Olen ollut jo peruskoulussa tiedottajaopiskelijana, tukioppilaana, välituntitoiminnassa ja oppilaskunnan hallituksessa, Roosa kertoo. Mutta politiikka on kiinnostanut tätä tyttöä jo aiemminkin. Jo tarhaiässä Roosa ilmoitti haluavansa isona kansanedustajaksi.

Opiskelijayhdistyksen toimintaan Roosa lähti Wilma-viestin houkuttelemana. Sieltä tie vei SAKKI:iin, kun opiskelijayhdistyksen entinen puheenjohtaja Mikko Saksanen kertoi siitä.

Sosiaalipoliittiset kysymykset kiinnostavat Roosaa eniten: – Asuntomahdollisuudet ovat ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille todella pienet. Lauttasaaren malli, jossa nuoret asuvat vanhustentalossa, kiinnostaa mua eniten Roosa kertoo. – Asuntojen lisäksi haluan, ettei opintotukiin tule muutosta huonompaan eikä ilmaisesta terveydenhuollosta luovuta.

Puuhaa riittää

SAKKI:n hallituksessa tulee varmasti olemaan puuhaa, yhdistys valvoo aktiivisesti ammattiin opiskelevien etuja. Myös varajäsenet osallistuvat kokouksiin ja eri tapahtumiin. Esimerkiksi huhtikuussa on Pohjola-Nordenin nuorisoliiton kevätkokous ja Saku Stars –tapahtuma, johon Roosa osallistuu. Oppilaitoksessakin järjestetään liittotori, jossa SAKKI on mukana.

Eduskunta on edelleen Roosan kaukaisissa suunnitelmissa. Merkonomiopintojen jälkeen hän aikoo suunnata Kauppakorkeakouluun. Siellä olisi tarkoitus vaikuttaa niin ainejärjestössä kuin toivon mukaan SYL:ssäkin (Suomen ylioppilaskuntien liitto).

Roosan suvussa ei aiemmin ole poliitikkoja ollut, mutta nyt: – Äitikin on ihan satasella mukana tukemassa.

Heikompia melkein hirvittää Roosan aktiivisuus. Mutta ehtii tyttö muutakin kuin politikoimaan. – Salia, lenkkeilyä, joogaa eli ne perinteiset. Viime aikoina olen ruvennut meditoimaan, se auttaa kiireen keskellä, Roosa kertoo.

    Business College Helsinki

    Päätoimittaja - viestinta@bc.fi