21.05.2013 klo 08.59Suomen Liikemiesten Kauppaopisto

Opiskelijavaihtoa Helsingissä ja Reykjavikissä

Ensimmäisen vuoden kaksoistutkinto-opiskelijat (merkonomi+yo) Helena Tuisku ja Santra Gröhn osallistuivat Pohjoismaisen opiskelijavaihtoprojektin seminaariviikkoon Helsingissä ja Islannissa. Helsingissä viikkoa vietettiin tammikuussa ja Reykjavikissä maaliskuussa. Seminaarikieli oli englanti. Samassa projektissa kaksi datanomiopiskelijaa matkusti viikoksi Färsaarien Torshavniin myöhemmin maaliskuussa.

– Lähdimme mukaan tähän, koska rakastamme matkustamista. Islantiin ei ihan joka päivä pääse, tytöt kertovat.

elokuvateatteri

Seminaariviikon ajaksi tytöt majoittivat koteihinsa islantilaistyttöjä. Santran luona asui kaksi tyttöä, Anna ja Maria . Helenan luona asui yksi tyttö, Soley. Vastavuoroisesti nämä islantilaisnuoret majoittivat suomalaiset Reykjavikin viikolla. Vaihtoparit löydettiin projektin Facebook-ryhmästä.

– Tällä projektilla oli oma Facebook-ryhmä. Sinne jokainen kirjoitti itsestään esittelyn. Sitten etsittiin se sopiva vaihtopari. Alkuvaiheessa tehtävä tuntui hankalalta, mutta lopulta vaihtotarjokkaita ilmaantui useampi, joista piti valita, Helena ja Santra kertovat.

Suomessa seminaariviikon aiheena oli Suomalainen muotoilu. Opiskelijat tekivät aiheesta esitelmiä. Helsingin nähtävyyksiinkin päästiin joukolla tutustumaan. Parasta oli kuitenkin vapaa-aika. Silloin ehdittiin kunnolla tutustua.

– Islantilaiset shoppailivat vaatteita oikein urakalla. Heidän omassa maassaan ne ovat niin paljon kalliimpia.

Lämmin vastaanotto kylmässä maassa

Helena ja Santra eivät olleet aiemmin käyneet Islannissa. Ensivaikutelma maasta ei ollut kovin hyvä. Lunta tuli vaakatasossa, kun tytöt astuivat ulos lentokentältä. Karuudessaan Islannin maisemat muistuttivat kuun pintaan. Tytöt kuitenkin ihastuivat maahan ja sen asukkaisiin.

– Perheet ottivat meidät upeasti vastaan. Vanhemmatkin olivat innoissaan suomalaisista vieraista.
– Mun äitini ja Soleyn äiti ovat ruvenneet viestittelemään Facebookissa, Helena kertoo.

Islannin-viikon seminaarin teemana oli Pohjoismainen musiikki. Nuoret katsoivat aiheeseen liittyvän elokuvan, kuuntelivat luennon sekä tekivät ryhmätöitä. Islantilaisnuorten piti kuitenkin viikon aikana hoitaa myös normaali opiskelu kokeineen. Helenan ja Santran mielestä reykjavikiläiskoulu vaikutti muutenkin vaativammalta kuin meidän oppilaitoksemme.

Vapaa-aikaa ja nähtävyyksiä

bluelagoonnetti

Vapaa-aikaa jäi enemmän kuin Suomessa. Se oli Santran ja Helenan mielestä loistava asia. Helena pääsi ratsastamaan Soleyn perheen islanninhevosilla. Muuten vapaa-aika kului shoppailen, leffoissa ja muuten yhdessä aikaa viettäen.

Kaikille yhteistäkin ohjelmaa oli. Porukalla käytiin sähkövoimalaitoksessa, joka toimii geyshirien voimalla. Erityisesti vierailun kohokohtana tytöille jäi mieleen vierailu Sinisellä Laguunilla, joka on kuumien lähteiden ulkoilmakylpylä. Täysin kommelluksitta matka ei sujunut.

– Menin vaihtoparini autolla matkan voimalaitokselta Laguunille. Autosta loppui bensa keskellä ei mitään. Kun vihdoin pääsimme perille, pyörryin juostessani. Kädet ja jalat menivät naarmuille, Santra kertoo.
– Laguunilla monet laittoivat ihoa hoitavaa mutaa kasvoilleen. Ilma oli niin kylmää, että muta jäätyi kiinni, Helena puolestaan kertoo.

Helenan ja Santran mielestä parasta Helsingin ja Reykjavikin  seminaariviikoissa oli, että sai tutustua uusiin ihmisiin. Tytöt lähtevät mielellään uudelleenkin vastaaviin viikon kansainvälisiin seminaareihin.
Vaihtopareihin pidetään yhteyttä jatkossakin. Santra tapaa ehkä kesällä Ruotsissa Annan ja Marian sekä kaksi muuta islantilaistyttöä. Helenan vaihtopari Soley on tulossa vierailulle Suomeen.

Seminaariviikot kuuluvat Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittamaan projektiin. Projektin partnerimaat ovat Islanti, Färsaaret ja Suomi. Suomesta mukana on meidän oppilaitoksemme lisäksi Yrkesinstitutet Prakticum. Opiskelijoiden lennot ja matkat maksetaan. Pääasiallisesti mukana on ensimmäisen vuoden opiskelijoita.

Kuvat: Helena Tuisku

Juttuarkisto

matiketopelasu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728     
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930    
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
29      
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930     
       
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    
       
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
       
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  
       
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 
       
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
       
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031