Suomen Liikemiesten Kauppaopiston ympäristöpolitiikka
Suomen Liikemiesten Kauppaopiston keskeisenä toimintaamme ohjaavana arvona on vastuullisuus. Arvojemme mukaisesti kannamme yhteiskuntavastuumme myös ympäristöasioissa ja toimimme suunnannäyttäjinä ammatillisen koulutuksen kehittämisessä.
Tunnemme toimintamme ympäristövaikutukset ja asetamme toiminnallemme ympäristön suojeluun liittyviä päämääriä ja tavoitteita. Ympäristöasioiden hoito on osa hyvää taloudenpitoa. Toiminnan jatkuva parantaminen takaa, että Suomen Liikemiesten Kauppaopisto omalla toiminnallaan toimii ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen edistäjänä.
Ympäristöpolitiikan toteuttamista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti ja siitä raportoidaan henkilökunnalle, opiskelijoille ja WWF:lle.
Ympäristövastuun keskeiset päämäärät
- minimoimme oman toimintamme ympäristövaikutukset
- henkilökuntamme tunnistaa työnsä ympäristövaikutukset ja työskentelee ympäristövastuullisella tavalla
- opiskelijamme oppivat toimimaan ympäristövastuullisesti sekä koulussa, työpaikalla että kotona.
- edesautamme yhteistyökumppaneitamme toimimaan samojen periaatteiden mukaisesti



