Kansainvälinen toiminta

Sähköposti Tulosta

Kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälisen yhteistyömme perustuu pitkäaikaisiin yhteistyökumppanuuksiin, joiden ansiosta kansainvälinen toimintamme on laajaa ja monimuotoista. Virallisia yhteistyösopimuksia on solmittu kaikissa pohjoismaissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Itävallassa, Kiinassa, Venäjällä ja USA:ssa sijaitsevien oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Yhteistyömuotoina ovat koulutuksen ja ohjaustoiminnan kehittämisprojektit sekä eripituiset opiskelija- ja asiantuntijavaihdot. Molempien kantaoppilaitosten pitkäaikaiset kansainväliset suhteet ovat luoneet hyvän pohjan uuden oppilaitoksemme kansainväliselle arvostukselle.

Opiskelijoiden kansainvälistyminen

Edistämme opiskelijoidemme kansainvälistymistä tarjoamalla heille jo opintojen alkuvaiheessa mahdollisuuksia valita eri kulttuureihin liittyviä opintoja sekä monipuolisia vieraiden kielten opintoja. Näiden lisäksi opiskelijat voivat osallistua kotimaassa ja ulkomailla toteutettaviin kansainvälisiin seminaareihin ja opintomatkoihin, jotka tapahtuvat opettajan ohjauksessa. Opiskelijoiden innostamiseksi kansainväliseen toimintaan ja monikulttuurisuuteen järjestämme tiedotustilaisuuksia ja teemapäiviä, joissa kansainväliseen toimintaan osallistuneet opiskelijat kertovat kokemuksistaan.

Opintojen edetessä tarjoamme opiskelijoillemme enemmän itsenäisyyttä edellyttäviä opiskelijavaihtoja, joissa opiskellaan ulkomailla yhteistyöoppilaitoksissa tai työpaikoilla. Opiskeluaikaisista opiskelijavaihdoista pisimmät ovat lukukauden mittaisia. Opiskelijavaihtoja tuemme myös taloudellisesti.

 

Vaihdoissa saavutetun kielitaidon ylläpitämiseksi ja monikulttuurisuuden vahvistamiseksi tarjoamme opiskelijoille mahdollisuudet valita opintoja englanninkielisestä ohjelmastamme, jossa opiskelijaryhmät ovat monikulttuurisia.

 

Tarjoamme yhteistyöverkostomme puitteissa lisäksi joustavia mahdollisuuksia opiskella perustutkinnon jälkeen bachelor-tutkintoon yhteistyöyliopistoissamme Englannissa ja USA:ssa.

 

Oppilaitoksellamme on tarjolla kansainvälinen European International Business Education (EIBE) -ohjelma, joka on tarkoitettu ylioppilaspohjaisille merkonomiopiskelijoille. EIBE:n kautta opiskelijoille tarjoutuu mahdollisuus opiskella opintojen ensimmäinen vuosi englanniksi ensin Suomessa, sitten Hollannissa (Eindhoven) ja lopuksi Saksassa (Bielefeld). Toinen opiskeluvuosi suoritetaan puolestaan kokonaan Suomessa Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa joko suomeksi tai englanniksi. Voit hakea EIBE:een saatuasi opiskelupaikan oppilaitoksestamme. Lisätietoja EIBE:sta saat kv-toiminnan koordinaattori Marja Saarelalta (marja.saarela(a)businesscollege.fi).

 

Henkilöstön kansainvälistyminen

Monikulttuuristen ryhmien opettamisen ja ohjauksen lisäksi on henkilöstöllämme mahdollisuudet parantaa kansainvälisen toiminnan valmiuksiaan ja kielitaitoaan osallistumalla kansainvälisiin kehittämisprojekteihin ja opiskelijoiden vaihtoihin ohjaajina tai arvioijina sekä asiantuntijavaihtoihin ulkomailla. Oppilaitoksen johdon lisäksi näemme koko henkilöstön sitoutumisen kansainvälisyyteen ensiarvoisen tärkeänä opiskelijoiden kansainvälisen toiminnan valmiuksia kehitettäessä.

 
ylos